En jaksa olla enää hiljaa ja välttelevä, koska hiljaisuus ja konfliktien välttely johtaa lopulta epärehellisyyteen ja epäaitouteen. Se, että kerron mielipiteeni ei tarkoita, että olen vihainen. Se, että kerron mielipiteeni ei tarkoita, että olen hankala. Se, että kerron mielipiteeni ei tarkoita, että etsin epäkohtia sieltä missä niitä ei ole. Kerron mielipiteeni. Piste. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että jos voi valita kiltteyden ja rehellisyyden välillä, pitää valita kiltteys. Mutta kiltteys ei silti saa hukuttaa omia arvoja tai vaimentaa omaa ääntä.
Itsestäni olen löytänyt uusia puolia olemalla avoimempi ja rehellisempi. Koen kasvaneeni aikuiseksi ja paremmaksi ihmiseksi olemalla itselleni ja muille rehellinen. "The truth will set you free".
Työssäni huomaan olevani enenevässä määrin pettynyt oman ammattikuntani arvostuksen puuttumiseen. Minusta tuntuu, että vain me itse tällä alalla olevat arvostamme ja ymmärrämme työmme vaativuutta.
Töissä kysyttiin hiljattain, onko työni palkitsevaa. Työni on todella mielekästä minulle ja koen olevani työssäni hyvä. Koen myös olevani avainasemassa lapsen ja nuoren haasteiden selvittelyssä ja terveyden edistämisessä. Mutta sanan varsinaisessa merkityksessä vastaus on ei. Se ei ole palkitsevaa. Jalo tarkoitus ei tuo leipää pöytään.
Hoitajat saavat kohtuuttoman pientä palkkaa siihen nähden, että työtaakka on valtava ja alati kasvava. Vaatimustaso nousee tasaisesti ja työtehtävät lisääntyvät. Palkka on ja pysyy. Miesvaltaisella alalla tällainen kombinaatio ei tulisi kyseeseen ja se on kylmä totuus. Tämän maan arvot ovat nurinkuriset. Me, jotka teemme työtä, joka luo pohjaa koko yhteiskunnan pystyssä pysymiselle, saamme palkkaa, jolla ei pärjää seuraavan kuukauden palkkaan asti.
Olen kyllä valinnut ammattini, mutten ole valinnut surkeaa ja sukupuolitettua palkkaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti