Aukaisin oven, enkä saa sitä enää kiinni.
Olen ihan vilpittömästi ollut sitä mieltä tai vakuuttanut itseni siihen uskoon, etten enää kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä, etten kaipaa enää fyysistä yhteyttä tai hellyyttä.
Uteliaisuus vei minusta voiton. Avasin silmäni ympäristölle kuuluisalla "sillä silmällä" vakuutellen samalla itselleni, että katson vain, en koske.
Uteliaisuus kuitenkin vei mennessään ja yht'äkkiä raollaan oleva ovi repäistiin kertaheitolla apposen auki. En osannut varoa tai rajoittaa itseäni. Heittäydyin täysillä, olin avoin uudelle ihmiselle. Ja se oli ihanaa. Olin nainen, olin minä. Olin taas minä!
Oma avoimuuteni kuitenkin sulki sen toisen oven, johon minulla ei ole mitään valtaa. Ja muistutti minua pettymyksistä, jotka seuraavat hetkellisiä hurmoksia.
Mutta oma oveni jäi auki, eikä se suostu sulkeutumaan. Siitä pääsee läpi muistoja, tunteita, toiveita, joita en pysty juuri nyt hallitsemaan. Mutta olkoon niin. Jos pystyn vielä tuntemaan näin ja olemaan vahvasti elossa, olkoon niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti