Tuomion temppeli

"Kehoni on temppelini".

Pikemminkin tuomion temppeli!

Kehoni on pettänyt minut lukuisia kertoja. Se pitää minua ajoittain vankinaan ja yllättää huonolla tavalla juuri, kun sitä vähiten odotan. Usein koen, että minä ja kehoni olemme täysin eri aaltopituuksilla, enkä useinkaan koe sitä omakseni. Olen jostain lukenut osuvan lausahduksen; "jokaisen kroonisesti sairaan ihmisen sisällä asuu terve ihminen, joka ajattelee, että mikä helvetti meni vikaan?".

Koska päässäni olen oma itseni ja haluaisin olla niin paljon enemmän kuin mitä voin todellisuudessa olla, on kehoni minulle usein vieras.

Niinpä tämän sankariarkeologin on säännöllisesti seikkailtava henkensä edestä tuomion temppelissään löytääkseen aarteita. Noh, huono vertaus. En voinut vastustaa.

Mutta, kehoni on myös välillä yllättänyt positiivisesti. Esimerkiksi synnytys oli minulle elämäni voimaannuttavin kokemus. Kerrankin kehoni osasi tehdä jotakin oikein! Siitä kokemuksesta olen ikuisesti kiitollinen.

Kun kuntoilu ja liikkuminen on mahdollista, on joka kerta upea tunne päästä lenkille tai kuntosalille, kun kokee jaksavansa. Se, että keho vahvistuu, antaa elinvoimaa ja itseluottamusta. Kehon oltua pitkään epäkunnossa, on mahtavaa huomata, että voi taas kävellä ja juosta, eikä siitä hyvästä makaa viikkoa sängyssä. Kun ei jatkuvasti ole tulehdustilassa, voimat ehtivät palautua ja kerääntyä. 

Kun sairaus on remissiossa eli lepovaiheessa, yritän nauttia siitä, että olen hieman lähentynyt kehoani ja välillä minä saan jopa olla määrämisvallassa. En kuitenkaan voi luottaa tähän olotilaan. 

Autoimmuunisairauteni on tällä hetkellä remissiossa. Se ei tarkoita että olisin oireeton. Vahva lääkitys alentaa vastustuskykyäni eli olen herkempi infektioille. Väsymys on läsnä remissiossakin. Se iskee säännöllisesti ja vie jalat alta. Koko ajan on kuunneltava itseään ja oltava itselleen rehellinen. Jos aamusta uuvuttaa, on se päivä otettava rauhallisemmin ja karsittava ylimääräisiä menoja tai tehtäviä. Kotiin tuodut kauppakassipalvelut ovat minulle ja perheelleni arjen pelastajia. Kun omat jalat eivät kanna, voi joku muu tuoda ruuat kotiovelle.

Toinen keino selvitä arjesta helpommin on sulkea silmät kodissa vallitsevalta sekasorrolta. Olen opetellut keskittymään kirjaan tai elokuvaan, vaikka koti näyttäisikin siltä, että sinne on heitetty käsikranaatti. Lapset sotkevat vasta siivotun kodin muutamassa minuutissa, joten olen karsinut siivoamisen vain niihin ajankohtiin, kun minulla on ylimääräistä energiaa tai kun epäjärjestys lähenee jo terveysuhkaa. Enää ei tee tiukkaakaan istahtaa nojatuoliin, lattiaa peittävien pikkulegojen keskelle ja juoda kuppi teetä lempikirja kädessä.