Tiedättekö sanonnan "when the shit hits the fan" (suom. "kun paska osuu tuulettimeen")? Sitä on ollut viimeiset 5 vuotta elämästäni pähkinänkuoressa.
Eli totaalinen kaaos. Paska toisensa perään kasautui ennätyksellisiin korkeuksiin ja lopulta levisi täysin niin, etten enää hallinnut itseäni, elämääni, ihmissuhteitani saatikka uraani.
Sairastan aggressiivista Crohnin tautia (dg 1998) ja minulla on synnynnäinen sydänvika (nyt jo korjattu).
17-vuotiaasta saakka olen taistellut tulehduksellista suolistosairautta, Crohnin tautia vastaan. Olen nyt 37-vuotias. Pahin vaihe alkoi n. 4 vuotta sitten, kun silloinen lääkitys lakkasi toimimasta. Toisen lapseni syntymän yhteydessä, vuonna 2014, minulta löydettiin lisäksi synnynnäinen sydänvika, joka leikattiin vauvan ollessa 6 kk.
Kroonisesti sairaana olen säännöllisesti sen kysymyksen edessä, että mikä on tarkoitukseni tässä maailmassa? Mitä hyötyä minusta on, kun sairaus rajoittaa tekemisiäni päivittäin? Minkälaista on loppuelämäni, kun tasapainoilu terveyden ja sairauden välillä vie kaiken energian?
Tavallista päivääni voi verrata peliin, jonka tarkoituksena on säästää pisteitä niin, että niitä on vielä illalla nukkumaan mennessä jäljellä. Jos menen nukkumaan niin, että olen pistetilanteessani miinuksilla eli olen rasittanut itseäni voimiini nähden liikaa, on minulla aamulla vähemmän alkupisteitä tai pahimmassa tapauksessa pisteitä ei ole lainakaan.
Tavallisena aamuna minulla on herätessäni tietty pistemäärä ja jotta niitä jää iltaan asti, on minun päivän aikana jatkuvasti tehtävä valintoja; Jaksanko laittaa lapsille aamupalaa vai vienkö suoraan päiväkotiin? Jos menen töihin, jaksanko myös mennä kauppaan? Jos menen kauppaan, jaksanko laittaa ruokaa? Jos laitan ruokaa, jaksanko tehdä lasten iltatoimet? Joskus pisteet ovat kuluneet kokonaan siihen, että olen saanut itseni aamulla ylös sängystä ja vaatteet päälle.
Olen päättänyt avautua elämästäni kroonisesti sairaana, kahden lapsen äitinä siinä toivossa, että ehkä joku samankaltaisessa tai täysin erilaisessa tilanteessa voi saada sen elintärkeän oivalluksen, että "hei, mä en olekaan yksin!"
Tervetuloa maailmaani tasapainoilijana!
