Elämän arvaamattomuus on asia, jonka kieltämiseen olen käyttänyt liikaakin energiaa.
Uskon, että elämäänsä pyrkii luonnollisesti hallitsemaan monella eri keinolla. Se auttaa selviämään eteenpäin ja luo turvallisuuden tunnetta. On perhe-elämä, työ, harrastukset, lepo ja "oma-aika". Usein tällainen jaottelu sujuukin omalla painollaan.
Mutta sitten iskeekin flunssa, odottamaton suuri taloudellinen meno, sukulaisen tai ystävän avuntarve tai työelämässä tuleekin odottamaton käänne. Kuinka helppoa elämässä on tehdä äkkikäännös tilanteen niin vaatiessa? Kuinka jumissa olemme omiin rutiineihimme ja miten helposti rutiinit joustavat?
Ajattelin pitkään, että omassa rutiinissa pysyminen on ainoa keino hallita elämääni. Jos pienikin asia uhkasi järjestystä, suistuin aikalailla raiteiltani ja uuvutin itseni tunteeseen, että rutiinit eivät saisi järkkyä vaikka elämäntilanne niin vaatisi.
Totuus on, ettei tätä elämää voi hallita. Hetkellinen hallinnantunne on illuusiota. Ihminen luo itselleen keinoja hyväksyä elämän rajallisuutta ja haasteellisuuttaa. Minun keinoni on ollut rutiinit ja suunnitelmallisuus ja pahimmillaan joustamattomuus.
Vasta lasten ja sairauden kanssa eläminen on opettanut minua hyväksymään elämän arvaamattomuutta. En tietenkään kokonaan osaa kohdata sitä tosiasiaa järjellä ja täydellä tahdolla, koska hyväksyminen on jatkuva prosessi ja jokainen yllätys muistuttaa osaltaan, että näinhän tämä menee. Tällaista elämä on.
Olisiko helpompaa vain olla jaottelematta päiviä eri velvoitteiden mukaan? Jos tämä kaikki olisikin vain sitä omaa-aikaa. Jos yrittäisikin päästää irti siitä kalvavasta "pitäisi"-ajatuksesta. Koska milloin tahansa nurkan takaa voikin pilkistää esiin odottamaton haaste.
On ollut päiviä, jolloin ainoa rutiini, johon olen kyennyt on hampaiden pesu. On ollut päiviä, jolloin olen joutunut kyseenalaistamaan työkykyni koko loppuelämää ajatellen. On ollut päiviä, jolloin olen ymmärtänyt, että rutiinit voivat olla hyväksi, jos niitä voi tarpeen tullen muuttaa. On ollut päiviä, jolloin olen sanonut itselleni, että tänään ei tarvitse, tänään ei voi, tänään ei pitäisi.
Itselleni hallinnantunteen jatkuva tavoittelu voi pahimmillaan johtaa kerta toisensa jälkeen toistuviin pettymyksiin. Olen opetellut laskemaan itselleni asettamiani vaatimuksia, etten pettyisi liikaa.
Olen joutunut taipumaan elämänkokemukseni koulimana siihen, etten voi olla aina hallinnassa edes omasta elämästäni. Olen opetellut ja opettelen edelleen, mitä voin kaikesta huolimatta hallita: Voin itse päättää noudatanko tänään rutiineja vai en. Voin itse päättää kuinka paljon karkkia saan syödä ja miten siivoan kotiani jos siivoan. Voin itse päättää minkälaisen elämänasenteen haluan omaksua. Voin itse päättää mistä juuri tänään olen kiitollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti